Tausta, kuka minä olen?

Salaiset kansiot, omasta kynästä  pitkän kaavan kautta

Kiinnostuminen, innostuminen, tavoitteellisuus, sitoutuminen, tekeminen, ennakkoluulottomuus ja ratkaisukeskeisyys kuvaavat toimintatapaani koko kirjossaan - niin hyvässä kuin pahassa. Pidän ihmisistä ja uppoudun intohimolla liiketoiminnan koukeroihin. Nämä ominaisuudet kulkevat punaisena lankana tarinassani. 

Juuret 

Vietin lapsuuteni maalla viljavainioiden keskellä, lakeuksien äärellä. Nyt meren ja saariston ympäröimänä meren aallot tuovat mieleen lapsuuteni tuleentuneen viljan liikkeen. Eri elementti, mutta kuitenkin jotain niin samaa. 


Onnistumisen tunne

Vaikka sain vanhemmilta silloin tällöin markan tai kaksi, tein 9-vuotiaana kaikkeni, jotta pääsisin kesätöihin. Olin ajoissa liikkeellä, mutta pettymys seurasi toistaan, kesätyöpaikkaa ei irronnut.

Vanhempieni ja kummisetäni kannustama sain kuitenkin hankittua tilat sekä pääoman kolmeen possuun. Hoidin possuja innolla toukokuusta aina syksyyn teuraspainon saavuttamiseen saakka. Teurastamon auto saikin kyytiinsä hyvin hoidetut possut, jotka tunsivat nimensä sekä tutuimmat lastenlaulut.  Kasvattini olivat tottuneet rapsutuksiin ja pahnavuoren vaihtoon vähintään kahdesti päivässä. 

Teurastilin tultua sain kuolletettua lainaamani pääoman ja rahaa jäi vielä seuraavan kesän aloitukseen, jolloin laajensin liiketoimintaani viiteen possuun. Jatkossa kasvatin liiketoimintaani, kunnes sain "oikean" kesätyöpaikan.  Onnistumisen tunne oli suuri. 

Tästä opin sen, että Onnistumisen ja arvostuksen tunne on keskeistä ja merkittävää, se saa ihmiset ylittämään itsensä. 


Opiskelu 

Asettaessani ylioppilaslakkia paikoilleen ainoa ajatukseni oli "Hyvästi käpykylä!". Häpesin silloin maaseudun juuriani, joista nyt olen niin kiitollinen ja ylpeä. Kevyestä opiskeluotteestani huolimatta todistukseni oli hyvä, mitä pidän nykyään melkoisena ihmeenä. Opiskeluun keskittymisen sijaan mielessä oli Kauhajoen Kasinon ja Kurikan Mietaan viikonloppuriennot. Opinnoista kiinnostuin myöhemmin.

Luovat alat kiinnostivat minua, teatterikorkeakoulun ovet eivät avautuneet ja päädyin opiskelemaan valokuvausta. Se tuntui mielessäni eksoottiselta ja glamourilta. Valmistumisen jälkeen todellisuus ei kuitenkaan vastannut romantisoitunutta mielikuvaani - halusin jotain ihan muuta. Insinööri kuulosti ammattina paremmalta. Insinööriopintojen ohella erikoistuin yritystalouteen ja projektijohtamiseen. Oikea päätös. Liiketoimintaosaamista laajensin myöhemmin eMBA ja johtamisopinnoilla.

Huomasin pian, että yritystoiminnassa lupaavinkin idea voi kilpistyä epäuskoon ja epävarmuuteen, innostuksen ja selkeän tavoitteen puutteeseen. Ihmisten innostus ja motivaatio ovat asioita, joita ei voi ohittaa olan kohautuksella. Vaikka kaikki faktat olisivat kunnossa, niin toteutuksessa ihminen on kuitenkin se heikoin ja vahvin lenkki. Se heikoin ja vahvin lenkki voi olla hiertävänä kivenä kengässä, käsijarruna yritettäessä päästä liikkeelle, passiivis-agressiivisena viemässä muiden energiaa tai sitten parhaimmillaan valtoimena moottorina vieden asioita eteenpäin epävarmimpanakin hetkenä. 

Halusin laajentaa osaamisistani ja oppia lisää ihmisistä, vuorovaikutuksesta ja motivoinnista. Opiskelin NLP:tä (NLP Master), ensimmäisen suomalaisten joukossa Enneagrammia (Enneagram Profesional) ja myöhemmin uppouduin Everything DiSC:n maailmaan. Jatkuvaan oppimiseen uskoen tuoreimpana taskussa on työyhteisösovittelijan paperit Oulun yliopistosta.

Kaikki oppimani nivoutuu saumattomasti siihen, mitä työssäni teen. Pidän bussineksesta ja pidän ihmisistä. Olen onnekas saadessani yhdistää kiinnostukseni kohteet yhdeksi kokonaisuudeksi.


Työhistoria

Tavatessani ensimmäisen asiakkaani hankintapäällikkönä sahateollisuudessa mietin, miksi kukin pukeutuu ammattinsa mukaan. Päätin pukea Fjällrävenin vihreän asun sijaan untuvatakkini ja farkut. Kiharsin vähän hiuksiakin ja ehostin kasvoni. Nauraen lisäsin vielä kirkuvan punaisen huulipunan, jollaista en edes yleensä käyttänyt. Virhe. En sopinut perinteiseen mielikuvaan ja jouduin tekemään monin kerroin työtä asiakkaan luottamuksen saavuttamiseksi, jostain syystä se kuitenkin onnistui ja sain ensimmäisen kauppani. Erilaisuuteni muuttui minulle lopulta valtiksi, jolla erottauduin muista. Tietoisesti sitä riskiä ei olisi kuitenkaan kannattanut ottaa.


Perustin yrityksen oltuani pari vuotta sahateollisuudessa. Ajattelin eritellä hakkuista erikoispuutavaralajin sitä tarvitseville mm. puusepänteollisuuteen. Halusin myös irrottaa osan ajastani yritysten strategisiin prosesseihin, vuorovaikutustaitojen terävöittämiseen ja henkilöstön innostamiseen sekä yt- ja muiden muutostilanteiden sirpaleisuuden korjaamiseen. 

Yhtään erikoispuutavaraa en erotellut enkä myynyt - yritysten johdon ja henkilöstön valmennukset, vuorovaikutuksen tuuletukset ja kehittämisprosessit työllistivät minut kokonaan n. kuukausi yrityksen perustaminen jälkeen. Nautin työstäni uppoutuessani niin pörssiyhtiöiden kuin pk-sektorin yritysten liiketoimintojen kehittämisprosesseihin sekä johdon ja henkilöstön sparraamiseen. Lähemmäs miljoona kilometrejä tuli ajettua ympäri Suomea runsaan 10 vuoden aikana. Toimipaikkoja oli kolme.

Pidän ihmisistä, on ollut hieno tavata vuosienkin jälkeen henkilöitä, jotka tulevat luokseni ja kertovat saaneensa yhteisissä hetkissä oivalluksia, jotka ovat muuttaneet heidän elämäänsä tai liiketoimintaansa. Nöyrä olo. Onnistumisen tunne. 


Match INDUSTRY on tapahtuma, joka syntyi äärimmäisessä muutostilanteessa. Muutos kosketti samaan aikaan sekä telakkateollisuutta että omaa elämääni. Telakkateollisuuden muutos koski räjähtävää lisäkapasiteetin tarvetta ja osaltani muutos koski tilannetta, jossa jäin yksin kolmen lapsen kanssa. Hakeuduin palkkatyöhön taatakseni läsnäoloni lasten kanssa aamupalapöydässä ja iltaisin läksykirjojen ääressä. Muutimme mielekkään työtarjouksen perässä. Ansiotaso laski, mutta kokonaisuus painoi enemmän. Kaikkea ei voi mitata rahassa.

Tehtäväni oli varmistaa osaltani laivanrakennusprojektin kapasiteetin riittävyys, verkoston laajentaminen ja verkoston keskinäisen toiminnan sujuvuus. Aloitin työn syksyllä ja huomasin pian olevani melkoisen laajan haasteen edessä. Lisäkapasiteettia tarjoavien yritysten hakeminen yksitellen oli yksinkertaisesti liian hidasta. Joulun välipäivinä heräsin aamuyöllä oivaltaen, että kaikki alan kapasiteetin tarvitsijat ja alasta kiinnostuneet on syytä koota kerralla samaan paikkaan neuvottelupöytien ääreen. Ajatus ei ollut hassumpi,  Match INDUSTRYn myötä uutta kauppaa osallistujien välillä syntyi seuraavien vuosien aikana 50 M€ vuosivauhdilla. Siirryttyäni elämässä eteenpäin tapahtuma jatkoi omaa elämäänsä toisten käsissä, mutta se on mukava muisto ajastani palkkatyössä. Oli hienoa synnyttää jotain uutta - toimiva ratkaisu haasteelliseen tilanteeseen.

Vaikka Match INDUSTRY sai tapahtumana oman näkyvyytensä, se oli varsinaisessa työssä vain väline verkoston vakiinnuttamiseksi eikä itse tapahtumana motivoinut minua ammatillisesti. Suurimmat onnistumisen tunteet meriteollisuussektorilla koin yritysten  ja verkostoyritysryhmien kehittämisprosessien  mennessä maaliin sekä uuden laivanrakennusyrityksen toimintamallin kehittämistyössä ja  kuvaamisessa. Yhteistyön uudelleen organisoinnilla viilattiin parhaimmillaan 10 M€ matkustajalaivaprojektin kustannuksista ja uusi laivanrakennusyrityskin perustettiin. Kiitettävä tulos terävöittämällä yhteistä päämäärää. 


Tässä hetkessä

Palasin 2017 työelämässä juurilleni, hetkeen jolloin perustin yrityksen ja aloitin  liiketoiminnan kehittäjänä, esihenkilötyön terävöittäjänä, ihmisten sparraajana, visioiden vilkastuttajana, strategioiden sorvaajana, ajanhallinnan hahmottajana, vuorovaikutuksen innostajana ja erilaisuuden ihmettelijänä. Ja tietysti työyhteisösovittelijana, yhteispelin solmujen avaaminen on tärkeää. Aiemmin toimin  yksin, nyt ympärilläni on loistava joukkue. Kiitos siitä kuuluu Rakkaalle puolisolleni Tepolle ja koko Campin tiimille. 

Nautin suunnattomasti työstäni. Liiketoiminnan kehittämisestä  ja ihmisistä yrityksen toiminnan mahdollistajina, vuorovaikutuksen metodeista, elekielen hassutuksista, muutostilanteisiin liittyen epävarmuuksien purkamisesta, henkilöstön sparraamisesta - heikoimmillakin hetkellä, johtamis- ja esihenkilötyön kehittämisestä, visioiden ja strategisten asioiden pöyhimisestä, oivallusten aikaansaamisesta, tausta-aineistojen väkertämisestä, yritysten prosesseihin uppoutumisesta, verkostojen toimivuuden pähkäilystä, sopivien ratkaisujen pohtimisesta ja uusien ratkaisujen oivaltamisesta. On hienoa elää tässä hetkessä.

Innostuminen luo onnistumisia. Olen sinua varten. Ota yhteyttä.