JOHTAMISEEN, HENKILÖSTÖÖN JA STRATEGISEEN TYÖHÖN  KANNATTAA KÄYTTÄÄ AIKAA.

Sanovat, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki

Menestyvän yrityksen kivijalka on selkeä suunta, määrätietoinen johto ja erinomainen esihenkilötyö tukemassa johdon tavoitteita sekä sitoutunut henkilöstö, joka tietää mitä siltä odotetaan, ja kertoo arjen tekemisissä syntyneistä oivalluksista. Tärkeitä asioita, joiden ei kannata antaa peittyä arjen alle.  

Olen mielelläni mukana tuulettamassa ajatuksia Sinun ja tiimisi kanssa.                                        


Ihmiset tekevät yrityksessä päätökset, ilmapiirin ja tulokset.

Johtamiseen, esihenkilötyöhön ja henkilöstöön kannattaa investoida. 



Palvelut - Valmennukset ja kehittäminen

Tarjolla on monipuolinen keinovalikoima turhien takkujen avaamiseen ja uusien mahdollisuuksien näkemiseen. 

Johtaminen ja esihenkilötyö

Hyvä johtamiskokonaisuus pohjautuu tavoitettavuuteen ja läsnäoloon, johtajuustaitoihin, toimivaan johtoryhmätyöhön, liiketoimintaosaamiseen ja erinomaiseen esihenkilötyöhön, jossa yhdistyy niin itsensä johtaminen kuin henkilöstöjohtaminenkin.

Koko yrityskulttuuri lähtee johtamisen elementeistä. Johtaminen onkin ensimmäinen asia, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja jonka ääreen kannattaa pysähtyä. 

Olethan Sinä läsnä?


Tiimit ja henkilöstö

Henkilöstöä ei turhaan kutsuta yrityksen tärkeimmäksi voimavaraksi. Osaava, sitoutuva ja vuorovaikutustaitoinen henkilöstö on osaltaan yrityksen kriittinen menestystekijä. Henkilöstö on se, joka toteuttaa strategiaa arjen tekemisessä ja välittää yritysmielikuvaa asiakkaille.

Henkilöstöön ja sen tekemiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Pieni ajatusten irrottelukaan ei ole pahaksi.  

Strategiset prosessit

Päämäärän saavuttaminen edellyttää strategista suuntaa, kirkasta näkemystä tavoitteista, sitoutumista, toimenpiteiden ja mittareiden määrittelyä, ja toteuman seurantaa. Strategia ja visio ovat vahvoja teemoja, joita ei kannata ohittaa ihan kepeästi.

Tutkittu tieto antaa strategiselle tekemiselle ja kehittämiselle mutua tukevamman pohjan, siksi suosittelenkin yleisen tiedon ohella sellaisia tiedon keräämisen menetelmiä, jotka tukevat systemaattista etenemistä yrityksen omista lähtökohdista.


Muutoksen hallinta

Yrityksen nopea kasvu, fuusiot/yrityskauppatilanteet, keskeiset henkilöstövaihdokset, yt:t ja muut yrityksessä tapahtuvat muutokset vaikuttavat väistämättä ihmisiin ja henkilöstödynamiikkaan.

Muutoksen syystä riippumatta muutos synnyttää helposti epävarmuutta ja hiljaista vastarintaa. Pinnallisesti käsitelty muutos on valitettavan hyvä maaperä hiljaisen tyytymättömyyden ja sitä seuraavan passiivisuuden syntymiseen. Muutokseen kannattaa suhtautua vakavasti.

Projektien kehittäminen

PLC- Pro Lessons Learned Camp™ on uudenlainen ja tehokas keino kehittää  mm. projekteja, prosesseja, tuotantovaiheita ja muutostilanteita. Monipuolisesti eri lähtötilanteisiin sovellettava PLC pohjautuu tutkimukseen, dokumentointiin, tietojen analysointiin ja osallistavaan kehittämistyöhön.

Tuote on läpi prosessin toteutettava reaaliaikainen lessons learned menetelmä, jonka tuloksia voidaan hyödyntää heti ja jonka avulla kautta kyetään kehittämään mm. toistuvien projektimallien kannattavuutta ja toteutettavuutta kustannustehokkaasti.


Coaching

Coachingissa kohdennetaan katse tulevaisuuteen. Asetetaan tavoite siitä, mitä halutaan ryhmä- tai yksilötasolla saavuttaa ja mitä asioita halutaan ottaa haltuun.

Coachingissa ei anneta valmiita vastauksia vaan nostetaan yhdessä valmennettavan kanssa esiin ratkaisukeskeisesti ne keinot, jotka ovat parhaita tavoitteen saavuttamiseen.  

Työyhteisösovittelu

Työyhteisösovittelussa ratkaistaan työyhteisön tehokkuutta tuhoavia konflikteja ja henkilöstön sisäisiä ristiriitatilanteita. 

Työyhteisösovittelun soveltuvuuden osalta sinun kannattaa olla suoraan yhteydessä, niin keskustellaan lisää.


Suosikkiteemat  ajatusten herättelyyn ja keynote puheenvuoroihin

Suosikkiteemat taipuvat hymyn suupieliin nostavaan ajatusten irroitteluun, pohjaksi keynote puheenvuoroihin tai vakavammalla otteella osaksi esimies-, tiimi- tai henkilöstövalmennusta.

Suosikkiteemojen sisällöt hienosäädetään aina Sinun ja kohderyhmäsi tarpeisiin.

+20

VUODEN KOKEMUS

+32 000

VALMENNETTUA

+150

STRATEGISTA PROSESSIA

+100

MUUTOSPROSESSIA


Sähköä ihmissuhteissa? Vastarannankiiskejä? Valtataistelua? 

Ei mene viesti perille?


Ei hätää, ratkaisuksi on tarjolla vuorovaikutus- ja tiimipelitaitoja, erilaisten toimintatapojen ymmärrystä ja oivallusta, strategisten askelmerkkien ja ajanhallinnan palikoiden asettelua.



Suosikkiteemat

Positiivisella sykkeellä hetkiä, jotka herättelevät ja kantavat isompaankin muutokseen. 


Suosikkiteemat sopivat ajatusten iloiseen irrotteluun vapaamuotoisemmassa hetkessä - tai hieman vakavammalla otteella osaksi esimies-/henkilöstövalmennusta.