ENNEAGRAMMI

Iloinen ristiretki erilaisuuteen aina tiukkapiposta ikuiseen optimistiin ja vastarannankiiskistä rauhanrakentajaan.

Enneagrammi on tarjoaa sykähdyttävän kokemuksen erilaisten toimintatapojen temmellyskentälle 

Enneagrammi on monikerroksinen ja vivahteikas persoonallisuusteoria, jonka pohjalta syntyy paljon ajatuksia, kysymyksiä sekä vastauksia.  Enneagrammi tarjoaa hulvattomia hetkiä, joissa herkutellaan ihmisten erilaisilla toimintavoilla, erinomaisuuksilla tai kummallisuuksilla. Enneagrammin myötä hymy nousee paatuneimmillekin kasvoille.

Ajatusten avaajana, pohdintojen synnyttäjänä, toisten ymmärryksen pohjana Enneagrammi on mitä mainion työkalu, johon kannattaa tutustua. Enneagrammi onkin vuosien myötä pitänyt paikkansa suosikkiteemojen valtiaana

Ihanaa olla ihminen. 



Enneagrammi on itsetuntemuseoria, jonka juuret juontavat vuosisatojen taakse eläen kuitenkin jatkuvaa kehitysvaihetta. Enneagrammissa on kaksi koulukuntaa, joista perinteinen koulukunta keskittyy ihmisen omien havaintojen ja oivallusten haastamiseen - itsetuntemukseen, sekä koulukuntaan, jossa hyödynnetään erilaisia toimintatapojen testaustyökaluja.

Henkilökohtaisesti edustan Enneagrammin perinteistä tulkintaa ennen kaikkea siksi, että tieteellinen perusta on toistaiseksi ohut ja teoria pohjautuu alunperin ajatukselle itsetuntemuksen ja vuorovaikutuksen kehittymisestä - ei ihmisten testaamisesta tai tiukasta tyypittelystä. Yksilö on aina enemmän.